Visitors

Käyntejä kotisivuilla:282847 kpl

Luvut 48 - 52

XLVIII

 

Dual oli pyytänyt minua piirtämään lampaan, koska hän tarvitsi toisen lampaan. Hän tunsi sisimmässään, että Antoinen piirtämän lampaan ei ollut hyvä olla yksin.

Onneksi lammas ei syönyt piikikästä kukkaa, vaikka Antoine unohti piirtää lampaan kuonokoppaan hihnan. Lammas söi Dualin tähdellä vain pieniä baobabeja.

Dualia oli askarrattanut , mistä hän oli tullut. Pieni satutyttö Lammenpei oli syntynyt satuministerin mielikuvituksesta. Jäänyt unohduksiin. Ja sitten löydetty uudellelleen.

Mutta mistä Dual oli tullut?

Dual olisi halunnut jotain pysyvämpää, pysyvämpää kuin piikikäs kukkanen. Maantieteilijä oli kerran sanonut Dualille:

- Kukkasia emme merkitse muistiin.

- Miksi ei? Sehän on kaikkein kauneinta, ihmetteli Dual silloin.

- Siksi, että kukkaset ovat hetkellisiä, vastasi maantieteilijä.

- Mitä merkitsee sana hetkellinen? kysyi Dual.

- Hetkellinen tarkoittaa pikaisen katoamisen uhkaamaa, vastasi maantieteilijä.

***

- Dual, haluatko tietää tarinan Antoinen eräästä kohtaamisesta Espanjassa, kysyin Dualilta.

- Haluan, vastasi Dual.

- Hyvä on. Kerron tarinan Antoinen eräästä kohtaamisesta Espanjassa. Antoinen oli sotakirjeenvaihtajana Espanjassa silloin kun isot ihmiset sotivat keskenään jonkin hirveän tärkeän syyn takia, sanoin.

- Isot ihmiset ovat aika hölmöjä edelleen, totesi Dual.

- Niin ovat, totesin ja jatkoin:

- Antoine oli siis Espanjassa, eräässä pienessä kylässä, jonka nimi on El Bonito. Nimi on espanjaa ja tarkoitta täplätonnikalaa. Antoine tapasi kylässä nuoren tytön. Tytöllä oli ruskeat pitkät hiukset, ruskeat silmät ja samanlaiset törröhuulet kuin sillä pienellä tytöllä, jonka Antoine oli nähnyt junamatkallaan Moskovaan. Muistatko? kysyin.

Tytön silmissä oli joki salaperäinen hohde. Kasvot, jotka olivat likaiset ja hiukset, jotka olivat takkuiset näyttivät kuitenkin puhtailta. Antoine ei tuolloin osannut espanjaa, eikä tyttö osannut ranskaa eikä englantia. Siellä hirveän tärkeän sodan keskellä Antoine ja tyttö ystävystyivät vähitellen.

Tyttö kertoi, että kylän nimi El Bonito tarkoitti täplätonnikalaa. se oli hieno nimi pienelle kalastajakylälle, joka oli tahtomattaan joutunut sotaan mukaan. Antoine vastasi tytölle: Tú es la chica bonita. Jos et tiedä, niin "Tú es la chica bonita" on espanjaa ja tarkoittaa, että sinä olet kaunis tyttö.

 Aika kului, Antoine kierteli sodan eri rintamilla ja kirjoitti sanomalehtiin tarinoita sodan julmuuksista. Ja hän kirjoitti niistä kaikista tavallisista isoista ja pienistä ihmisistä, jotka olivat joutuneet vastoin tahtoaan sotaan mukaan.

- Tiedätkö, Dual, miksi Espanjassa ei vieläkään vastata puhelimeen omalla nimellä? kysyin.

- En tiedä, miksi? kysyi Dual.

- Siksi, että koska ensiksi halutaan varmistua siitä kuka soittaa. Puhelimeen vastataan haloo, kuulen tai kuuntelen, kerroin Dualille.

Eräänä iltana Antoine ja tyttö istuivat kivellä ison palmun alla ja katselivat vaaleansinistä pyöreää kuuta tummansinisellä taivaalla ja kuuntelivat kuinka meren aallot löivät vasten rannan kallioita. Tyttö kysyi yllättäen Antoinelta:

- Me quires?

Antoine oli hiljaa, katsoi tyttöä pitkään - hiljaa. Kysymys yllätti täysin Antoinen. Hän ei tiennyt, mitä tuohon yksinkertaiseen, mutta samalla vaikeaan kysymykseen, olisi pitänyt vastata. Niin, Antoine oli aikuinen. Aikuinen mietti, miten aikuinen vastaa nuoren tytön avoimeen kysymykseen.

Tuo vilpitön tytön katse kaukana kotoa. Tilanne oli todella outo Antoinelle. Miten hän olisi vastannut tuolle tytölle? Hän ei olisi halunnut loukata tyttöä. Toisaalta Antoine oli hyvin hämmentynyt. He olivat kävelleet käsi kädessä rannalle ja se oli tuntunut hyvältä. He olivat jutelleet. He olivat nauraneet yhdessä. Antoine piti paljon tytöstä, mutta rakastiko Antoine tuota tyttöä?

- Mitä rakkaus on? kysyi Dual yllättäen.

- Niin, mitä rakkaus on? mietin hetken ja vastasin:

- Rakkaus on sitä, että sydämessä tuntuu hyvältä kun ajattelee rakkauden kohdetta. Rakkautta voi olla erilaista: miehen ja naisen, vanhempien, ystävien...

- Entä aito rakkaus, ... , nyt minä vuorostaan hiljenein miettimään. Haukottelin muutaman kerran. Teen niin silloin kun tunnen, että asia on minulle syystä tai toisesta hankala.

- Dual, haluatko tietää, mitä Antoine vastasi tytölle?

- Haluan.

- Muistatko Dual, kun kerroit Antoinelle piikikkäästä kukasta, jonka jätit omalle tähdellesi. Sinun silmäsi kostuivat silloin ja niin kostuivat Antoinen silmät, sillä hän muisti tämän nuoren espanjalaisen naisen alun. Muistatko?

Niin. Antoine istui tytön kanssa hiljaa palmun alla ja katsoi tytön kalpeita kasvoja. Kuu valaisi osittain nuo selväpiirteiset ja tummin hiuksin rajatut kasvot. Suuret ruskeat silmät odottivat kysyvästi vastausta.

- Lähdetään kävelemään takaisin kylää, Antoine sanoi rikkoen hiljaisuuden.

Hän käveli hiljaa käsi kädessä tytön kanssa tytön isoäidin mökille. Tytön isä ja äiti olivat kuolleet sodan ensimmäisinä päivinä kun harhautunut kranaatti oli osunnut heidän kotitaloonsa.

- Lähden aikaisin aamulla. Lennän huomenna Madridiin, Antoine sanoi.

- Loukkasiko minun kysymykseni sinua? tyttö kysyi mökin ovella.

- Ei, vastasi Antoine ja jatkoi:

- Buenos Noches, Nieves.

- Buenos Noches, Antoine, näemmekö vielä, jatkoi Nieves.

- Kyllä me vielä näemme, vastasi Antoine ja kääntyi ovelta pois.

Antoine käveli pääpainuksissa majapaikkaansa kohden. Hän kuivasi karhealla kämmensyrjällään silmään tulleen roskan.

- Entä sitten, näkikö Antoine vielä Nievesin? Dual kysyi.

- Ei nähnyt, vastasin.

- Miksi? kysyi Dual.

Olin pitkään hiljaa. Silmääni tuli aavikolta roska, jota yritin turhaan pyyhkiä pois...

- Kuulitko Kenneth, miksi Antoine ei nähnyt Nievesiä, Dual kysyi uudelleen.

Dual halusi aina vastauksen kerran esittämäänsä kysymykseen. Keräsin itseäni kasaan pimeässä aavikon yössä. Lopulta sanoin:

- Tiedätkö ystäväiseni, että jotkut asiat pitää sanoa silloin kun siltä tuntuu. Voi olla, että huomista ei tule koskaan... ymmärrätkö?

- En kokonaan, mutta näkikö Nieves Antoinen? jatkoi Dual.

Dual ei milloinkaan luopunut kysymyksestä, jonka kerran oli esittänyt.

- Ei nähnyt. Mutta Antoine näki Nievesin, vastasin.

- Miten niin? kysyi Dual.

- Hyvää yötä Dual, näemmekö huomenna? kysyin.

Kuva ??. Antoine hautausmaalla

Nousin ylös ja kävelin verkkaisesti autolleni, jossa libyälainen autonkuljettajani odotti jo minua. Kuulin Dualin sanovan:

- Hyvää yötä ystäväiseni, huomiseen...

 

XLIX

 

- Mitä aika on sinulle ystäväiseni, Dual kysyi yllättäen minulta.

- Aika hmnn.. aika, mietin pitkään ja totesin:

- Aina tuntuu olevan kiire johonkin, ensin tämä, sitten tuo ja taas kaikki uudestaan alusta.

- Pidän erityisen paljon auringonlaskujen katselemisesta. Kotitähdelläni näen auringonlaskun 44 kertaa perätysten, vain tuolin paikkaa vaihtamalla, prinssi Dual kertoi minulle.

- Niin, auringonlaskut ovat todella mukavia yksinäisille, totesin

 

***

 

Jostain kumman syystä kerroin prinssille, että olin kirjoittanut  joskus runoja. Kun kauan kauan sitten näytin niitä aikuiselle, niin aikuinen piti niitä typerinä ja oli mustasukkainen runoille. Siksi lopetin runojen kirjoittamisen nuorukaisena.

Tämä runo syntyi vasta 10 vuotta myöhemmin Keravalla eräällä kukkulalla, kun olin katselemassa auringonlaskua yksin. Kukkulan nimi on Keinukallio. Ja, jos et tiedä mikä Kerava on? Voin kertoa, että Kerava on pienen pieni kaupunki eteläisessä Suomessa.

Pidän runoa aika tärkeänä, joten olen kirjoittanut sen tähän (Runo ei ollut siinä ensimmäisessä kirjeessä, jonka kirjoitin Antoinelle). Antoine ja Dual eivät ole siis nähneet tätä runoa. Joten, jos tapaatte heidät: olkaa niin ystävällisiä heille ja minulle: kertokaa runoni heille:

 

AIKA

 

HASSUA ???

HASSUA ???

HASSUA ???

 

                                            Tellus

_______________  O  _____________

Ääretön avaruus

 

Mitä aika on ?

Mennyttä vai tulevaa ?

Elettyä tai elämätöntä ?

Aika ??? Hassu

Aika - aika hassua.

 

***

 

Yllättäen Dual alkoi kertomaan aikamatkoistaan. Hän oli jo kerran aikaisemmin kertonut tuplatornien tulevasta kaatumisesta syyskuun 11. 2001. Olimme päättäneet kuusi päivää aikaisemmin, että varoitamme tuplatornien maan kuningasta lentokoneiden törmäämisestä. Tulevaisuus kuitenkin näytti, että varoittamisesta ei ollut valitettavasti mitään hyötyä. Siitä tuli vain paha mieli ja paljon kuolleita.

Pikku prinssi oli mainio tutkimusmatkailija. Maantieteilijä, joka asui Asteroidi Numero 330 (kerroin maantieteilijän kotitähden nimen, koska aikuiset rakastavat tarkkoja tietoja), oli tosi ylpeä pikku prinssistä. Dualin aikamatkat siirtyivät maantieteilijän kirjoihin. Dual oli oppinut, ettei kertonut hetkellisiä asioita. Ainoastaan pysyvät asiat olivat tärkeitä maanteiteiljälle.

Hetkelliset asiat olivat sen sijaan minulle erityisen tärkeitä. Ehkä siksi, koska en ollut saavuttanut elämässäni mitään pysyvää. Niinpä Dualin kertomus Inkojen kullan kätkemisestä oli erityisen kiinnostavaa kuunneltavaa. Sinähän Antoine lensit myös useasti Andien ylitse Santiago del Chilestä Rio de Janeiroon katsomaan Isabellaa. Etelä-Amerikka oli sinulle hyvin tuttu manner.

Dual kertoi minulle ensimmäistä matkastaan Inkojen valtakuntaan. Matka ajoittui aikaan, jolloin espanjalaiset valloittajat pyrkivät Inkojen valtakunnan pääkaupunkiin. Inka kuningas Wyconnut oli käskenyt viemään kaikki kultaesineet piiloon, koska hän ei luottanut vieraisiin. No, joo. Tarina tuntui taas niin sadulta, etten viitsi kertoa sitä sinulle.

Piirsin kuitenkin ulkomuististani Dualin piirtämän kartan, jos joskus osut matkoillasi lähelle Dualin kertomaa paikkaa.  Dualin mukaan kätkö oli vielä koskematon vuonna 1936.

 

Kuva 25. Dualin piirtämä kartta Inkojen aarteesta.

 

L

 

Kerroin prinssille, että minulla on kaksi tytärtä tai ehkä kolme. Olin siis aikuinen. Aikuinen, joka oli löytänyt parinsa. Tai niin ainakin luulin silloin. Keskustelut Dualin kanssa avasivat silmäni vähitellen. Avoimin silmin maailman näkee aivan eri tavalla kuin silmät ummessa. Voiko lasten takia tehdä mitä vain? Kysymys oli kaivanut mieltäni jo lähes 20 vuotta.

 

VAROITUS !!!

LAPSET, ALLE 18-VUOTIAAT. ÄLKÄÄ LUKEKO TÄTÄ LUKUA.

VANHEMMAT, ÄLKÄÄ LUKEKO TÄTÄ LUKUA LAPSILLENNE.

-tekijä-

 

- Niin, lapset eivät voi valita vanhempiaan, eivätkä vanhemmat voi valita lapsiaan, totesi Dual.

- Lapsi on merkillinen tai merkityksellinen, totesin.

- Hei, muistatko kun kerroin vierailustani ketun luona, aloitti Dual ja jatkoi kuuntelematta hiljaista vastaustani - muistan:

- Kettu oli hyvin yksinäinen, lähes yhtä yksinäinen kuin minäkin silloin ensimmäisellä vierailullani täällä. Olin jättänyt kukan yksin kotitähdelleni. Kukka ei halunnut edes rakentamaani suojaa.

- No, kettu ja minä ystävystyimme vähitellen. Meistä tuli tosi tärkeät toisillemme.

- Kun palasin kotitähdelleni kettu sai maksaa onnen hinnan. Ja minä sain ketun salaisuuden. Salaisuus on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

- Silloin ymmärsin, että minun on vastattava aina siitä, mitä olen kesyttänyt. Olin vastuussa ruusustani. Tähän vastuuseen loppui lapsuuteni. Minusta oli tullut nuorukainen, lähes aikuinen.

- Dual, tuntuiko sinusta haikealta silloin? Menetit ystävän, mutta toisalta sait jotain pysyvämpää, kysyin.

- Ei, vastasi Dual.

- Entä Antoine? Antoine suri monta vuotta sinua, ystävänsä menettämistä. Ajattelitko sinä koskaan Antoinea? kysyin.

- Ajattelin, mutta en voinut enää loukata uudelleen Antoinea, vastasi Dual ja jatkoi:¨

- Minä olin vastuussa kukastani. Ajattelin, että joskus palaan vielä maa tähdelle ja kerron Antoinelle kaiken kukasta ja aikamatkoista.

- Paluu jäi odottamaan. Kukkani sai kaksi pientä kukkaa. Minulla oli kädet täynnä töitä. Piti nuohota kahta toimivaa tulivuorta ja yhtä sammunutta tulivuorta, koska koskaan ei voinut olla varma, jos se alkaisi toimimaan. Baobabeja oli jatkuvasti kitkettävä. Ja minun piti huolehtia kaikista kukistani. Minusta tuntui, että ainoa huvi minulla oli auringonlaskun katseleminen. Elämäni oli täynnä velvollisuuksia. Antoine sai siis jäädä odottamaan.

- Tiedätkö, että lapsille täytyy olla aikaa. Jos lapsille ei ole aikaa, niin niitä ei kannata hankkia laisinkaan.

- Niin, olen samaa mieltä. Paskaantuva maapallo ei tarvitse lisää lapsia.

 Kuva 31. Lapsi

 

LI

 

Kahdeksanta iltana Dual alkoi yllättäen kertomaan, miksi hän oli tullut takaisin maa nimiselle tähdelle. Maa ei ole aivan mitätön kiertotähti. Täällä asuu yli seitsemän miljardia turhamaista, kuningasta, juoppoa, maantieteilijää, lampun sytyttäjää, liikemiestä ja monen monta muuta tallustajaa. Lisäksi täällä asuu paljon eläimiä ja kukkia.

Kaikki maan ihmiset mahtuisivat seisomaan Inarin järven jäälle. Jos sanotte tämän isoille ihmisille, he eivät tietenkään sitä uskoisi. He kuvittelevat vievänsä enemmän tilaa. He ovat kuin valtavat baobabit. Jos, et usko, olen piirtänyt Inarin järven jään ja siihen seitsemän miljardia ihmistä. Jään pitää olla vähintään kahdeksankymmentä senttimetriä paksua, jotta se kannattaisi kaikki nämä ihmiset.

 

Kuva 27. Seitsemän miljardia ihmistä Inarin järven jäällä.

 

- Oletko miettinyt paluutasi Suomeen? Dual kysyi.

- Olen, vastasin.

- Palaatko mielelläsi Suomeen?

- En, tiedä. Saudeissa on hyvä olla. Ja auringonlaskut ovat täällä todella hienoja. Minun tulee ikävä aavikon äänetöntä hiljaisuutta. Kai mun on sit pakko palata. Työ ja perhe ja kaikki muut velvollisuudet odottavat. Olenhan aikuinen, jolla on vastuu... Miksi sinä palasit tänne? Etkö ollut tyytyväinen aikaasi kukan kanssa?

Pikku Prinssi haukotteli. Dual teki aina niin kun oli epävarma. Hän näytti miettivän. Oli hetken hiljaisuus. Sitten Dual sanoi:

- Minun oli ikävä ystäviäni. Antoinea, kettua, käärmettä ja kaikkia niitä, joita olen tavannut kierrellessäni tähdelläsi, ja hän jatkoi:

- Olen tavannut ketun ja käärmeen sekä monta muuta ystävääni. Mutta Antoinea en ole onnistunut löytämään. Vaikka osaan liikkua ajassa eteen ja taakse, en ole löytänyt Antoinea. Kävin jopa Lokki Joonatanin lentokoulussa, jotta ymmärtäisin enemmän lentämisestä.

- Anteeksi Dual, mutta nyt en ymmärrä sinua. Miten lentokoulu auttaa Antoinen löytämisessä? ihmettelin.

- Antoine katosi tiedustelulennollaan 31.7.1944. Olen palannut ajassa useasti tuohon päivään. Olen nähnyt kun Antoine nousi koneeseensa. Hän luki lentokentällä Leonin lähettämän kirjeen ja laittoi sen vasempaan rintataskuun. Olen nähnyt kun häneen koneensä nousi ilmaan siniselle taivaalle ja suuntasi koneen nokan kohti sinisempää Välimerta ja Ranskaa, kertoi Dual.

- Entä sitten? kysyin malttamattomana.

- Ei mitään, vastasi Dual ja jatkoi:

- Siihen päättyvät Antoinen jäljet. Odotin kentän laidalla kuusi päivää ja kuusi yötä. Antoine ei palannut siltä lennolta enää takaisin tukikohtaansa. Hän oli kadonnut. Lentokentällä kerrottiin, että saksalaiset hävittäjät olisivat ampuneet hänen lentokonetta ja että se olisi pudonnut Välimereen.

- Miksi saksalaiset olisivat ampuneet Antoinen konetta? kysyin.

- Koska Ranska ja Saksa olivat sodassa silloin. Ja saksalaiset eivät olisi halunneet, että Antoine olisi lentänyt tiedustelulennolle Ranskaan, vastasi Dual.

- Mutta Antoine on ranskalainen. Mitä pahaa siinä olisi ollut, jos ranskalainen lentää kotimaahansa tiedustelulennolle, ihmettelin.

- En tiedä, sanoi Dual.

- Kyllä isot ihmiset ovat joskus todella ihmeellisiä, totesin Dualille.

- Niin ovat, vastasi Dual.

- Dual, et ole vielä kertonut, miten  Lokki Joonatanin lentokoulu auttaa Antoinen löytämisessä? kysyin uudestaan.

- En löytänyt Antoinea ajassa liikkumalla. Kun kuudentena iltana katsoin auringonlaskua näin kolmen tiedustelulentokoneen palaavan lentokentälle. Silloin minulle tuli mieleen, että jos lentäisin Antoinen lentoreitin uudelleen saattaisin löytää Antoinen...

- Niin, jatka...

- Ajatus oli hyvä. Minulla oli kuitenkin kaksi tai kolme ratkaisematonta pulmaa...

- Niin...

- Pulma numero yksi. En osannut lentää. Pulma numero kaksi. Minulla ei ollut lentokonetta. Pulma numero kolme. En tiennyt Antoinen lentämää reittiä.

- Niin...

 

LII

 

Leppäkerttu kysyi:

- Kuka sinä sitten olet?

- Minä olen Lammenpei, satu, vastasi Lammenpei

- Ahaa, se selittää asian. Jumala on ajatellut eläimet ja minut, jatkoi leppäkerttu.

- Onko jumala ajatellut minut? kysyi Lammenpei leppäkertulta.

- Ei. Joku ihminen on ajatellut sinut, koska sinä olet satu. Sinä et ole totta, vastasi leppäkerttu.

Lammenpein silmät kostuivat. Hän mietti hetken ja kysyi:

- Entä ... ihmiset? Kuka heidät on ajatellut. Ovatko he totta?

 

***

 

- Dual, olen aikuinen. Kertomuksesi aikamatkoista ja lentämisestä tuntuvat aika uskomattomilta, sanoin Dualille.

- Niin, olet aikuinen. Et usko ennenkuin näet. Ja et luota sydämeesi. Miksi? Dual kysyi.

Yritin vastata, mutta sanat jäivät kurkkuuni. Dual jatkoi:

- Alkemisti kertoi kerran minulle eräästä viisaasta kreikkalaisesta, jonka nimi oli Sokrates. Sokrates kysyi oppilailtaan, mitä on todellisuus? Kumpi on totta? Tämä palava kynttilä, jonka näet, vai tämä toinen palava kynttilä, jonka näet peilistä?

 

Kuva 28. Kaksi kynttilää: Aito ja aidon kuva.

 

- Pystyt näkemään jotakin sellaista mikä on yhtäaikaa totta ja ei totta. Mikset siis voi vain usko minua. Miksi sepittäisin tarinoita sinulle?

Dual sai minut jälleen kerran hiljaiseksi. Pystyin vai kysymään:

- Miten ratkoit lentämisen pulmat? Miten opit lentämään?

- Se ei ollut helppoa. Ensiksi siirryin ajassa eteenpäin. Matkustin Yhdysvaltojen Seattleen ja yritin mennä paikalliseen lentokouluun. Mutta ne eivät ottaneet minua lento-oppilaaksi, vastasi Dual.

- Miksi eivät? kysyin.

- Koska minulla ei ollut henkilöllisyystodistusta.

- Mitä sitten teit?

- Palasin Wenatchen kansallispuistoon, joka on Seattle Tacoman lentokentän lähellä. Siellä eräässä Skykometsin kylässä asui eräs Jones niminen mies, joka sanoi, että voisi tehdä minulle henkilöllisyystodistuksen, jotta voisin mennä lentokouluun.

- Pääsitkö lentokouluun uudella henkilöllisyystodistuksella?

- En, koska en saanut uutta henkilöllisyystodistusta, koska minulla ei ollut viittäkymmentä dollaria.

- Harmi. Miten sitten ratkoit lentämisen pulman?

- Onneksi ystäväni Lokki Joonatan oli perustanut lentokoulun vuonna 1972. Pääsin sinne lento-oppilaaksi ilman väärennettyä henkilöllisyystodistusta.

- Hienoa, opitko helposti lentämään?

- Opin. Itse lentämisen oppimiseen meni kymmenen minuuttia. Nousuharjoituksiin meni kaksi tuntia. Ja laskeutumisharjoituksiin meni viisi tuntia. Lokki Joonatanin lentokoulun yösuunnistusopettaja Lokki Rachael opetti minut suunnistamaan...

Dualin ääniä hävisi raastavaan meluun, korviini sattui... sitten kaikki musteni. Avasin silmäni. Näin Dualin epämääräiset huolestuneet kasvot yläpuolellani. Hän kysyi:

- Oletko kunnossa?

- Olen, vastasin ja kysyin Dualilta:

- Mitä tapahtui?

- Neljä Stealth hävittäjää lensi matalalla ylitsemme. Ne lensivät kohti Jeddaa, vastasi Dual.