Visitors

Käyntejä kotisivuilla:282828 kpl

Luvut 43 - 47

XLIII

 

Espanjan rannikolla El Boniton kylän lähellä sijaitsee pieni kalastajakylä El Torres. Kylältä johtaa pieni rantatie läheisen niemen kärkeen. Niemen kärjessä asuu pienessä mökissä köyhä kalastaja kauniin vaimonsa kanssa.

Kalastaja käveli joka aamu mökiltään kalasatamaan, jossa häneen veneensä oli vedetty rantahiekalle. Sinä kesänä rannalla oli myös usein Pablo niminen maalari maalaamassa tauluja. Kalastaja olisi halunnut ostaa taiteilijalta taulun, joka esitti kalastajan mielestä pientä poikaa purjeveneessä aavalla merellä. Taulussa oli jotain, joka rauhoitti kalastajan mieltä.

Pablo ja kalastaja olivat sopineet, että kalastaja voisi maksaa taulun kaloilla. Kalastajan epäonneksi kalasaaliit olivat ehtyneet. Kalaa ei enää tullut kuten aikaisempina kesinä. Pablo sanoi, että kalastaja voisi ottaa taulun ja maksaa myöhemmin. Mutta kalastaja ei halunnut velkaantua.

Kalastaja heräsi ukkosen jyrinään ja kirkkaisiin salamaniskuihin. Samassa hän muisti verkot. Verkot oli saatava heti pois merestä etteivät ne repeytyisi. Kalastaja lähti juoksemaan kohti kalasatamaa ja venettään. Taiteilijaa ei näkynyt tuulisella rannalla.

Pieni vene oli pian myrskyävän meren armoilla. Kalastaja sai vaivoin verkot veneeseensä. Onneksi verkot eivät olleet repeytyneet. Viimeisessä verkossa oli iso kampela. Myrskystä huolimatta tämä oli kalastajan onnen päivä. Nyt hän saisi haluamansa taulun omakseen.

Juuri kun kalastaja oli päästämässä veret pois kampelasta, niin kala alkoi puhua:

- Jos säästät henkeni ja päästät minut takaisin veteen, niin toteuten toiveesi.

Kalastaja ei uskonut korviaan. Myrsky kai teki tepposet hänen kuulolle. Hän valmistautui uudelleen pistämään kampelaa, kun kala sanoi uudelleen:

- Jos säästät henkeni ja päästät minut takaisin mereen, niin toteuten toiveesi.

Kalastaja mietti hetken. Hän haluaisi taulun. Jotta hän saisi taulun, hänen olisi saatava kalaa. Joten hän sanoi kampelalle:

- Saisinko verkot täyteen kalaa, jos päästän sinut mereen?

- Toiveesi toteutuu. Saat kalaa, vastasi kampela.

Kalastaja heitti kampelan takaisin mereen. Meri oli tyyntymässä. Kalastaja purjehti takaisin kotisatamaan. Veti veneen hiekalla. Taitelija Pablo oli maalaamassa taulua. Kalastaja heitti pikaisen vilkaisun tauluun, josta hän piti. Pablo oli maalannut tauluun keltaisen oranssin auringonnousun. Kalastajan silmät häikästyivät auringonnoususta.

Kalastaja palasi mökille ja kertoi öisen kokemuksensa vaimolle. Vaimo haukkui miehensä:

- Oletko sinä tyhmä, vai muuten yksinkertainen. Miksi päästit kampelan. Olisit toivonut meille isomman asunnon ja rikkauksia. Nyt palaat heti merelle ja pyydät kampelalta isomman talon ja rikkauksia.

Kalastaja käveli takaisin veneelle. Pablo oli lähtenyt pois rannalta. Kalastaja veti veneen veteen. Laittoi purjeen ja purjehti sinisellä merellä paikkaan, jossa oli päästänyt kampelan mereen takaisin.  Kalastaja huusi kampelaa.

Pian merestä ilmestyi kampelan pää. Kampela kysyi?

- Mitä haluat kalastaja.

- Haluaisin, kalastaja mietti hetken, eikä kehdannut ajatella omaa toivettaan isommista kalasaaleista, vaan sanoi:

- Haluaisin isomman talon ja rahaa.

- Toiveesi toteutuu, vastasi kampela ja sukelsi pois.

Kalastaja purjehti takaisin. Käveli Pablon ohitse. Vilkaisi taulua. Pojan vene näytti siniseltä aamuauringossa. Jo rantatien alussa kalastaja näki kaukana niemen kärjessä ison talon. Kalastaja kiihdytti askeleitaan ja juoksi loppumatkan talolle. Talon portin vieressä oli iso kirstu täynnä espanjalaisia kultarahoja.

Kalastajalla oli nälkä. Hän toivoi, että vaimo olisi laittanut ruokaa.

- Hei Jorge (Jorge oli kalastajan etunimi ja se lausutaan horke), olen saanut hienon talon. Mutta haluan linnan. Nyt palaat heti merelle ja pyydät kampelalta linnan.

Kalastaja käveli takaisin veneelle. Pablo oli lähtenyt pois rannalta. Kalastaja veti veneen veteen. Laittoi purjeen ja purjehti tumman vihreälle merellä paikkaan, jossa oli nähnyt kampelan viimeksi.  Kalastaja huusi kampelaa.

Pian merestä ilmestyi kampelan pää. Kampela kysyi:

- Mitä haluat kalastaja?

- Haluaisin, kalastaja mietti hetken, eikä kehdannut ajatella omaa toivettaan vieläkään, vaan sanoi:

- Haluaisin linnan.

- Toiveesi toteutuu, vastasi kampela ja sukelsi pois.

Kalastaja purjehti takaisin. Käveli Pablon ohitse. Vilkaisi taulua. Pojan veneessä oli valkoinen purje. Rantatien alussa kalastaja näki kaukana niemen kärjessä valtavan linnan. Kalastaja juoksi koko matkan linnalle. Linnan pihalla kalastaja tapasi vaimonsa, joka sanoi:

- Hei Jorge, olen saanut hienon linnan. Mutta haluan olla kuningatar linnassani. Nyt palaat heti merelle ja pyydät kampelalta valtakunnan.

Kalastaja hölkkäsi...

- Mitä tarkoittaa hölkätä? Dual kysyi keskeyttäen minut.

Dual halusi aina vastauksen kerran esittämäänsä kysymykseen. Joten yritin vastata kykyni mukaan:

- Hölkkääminen on melkein juoksua, mutta ei ihan. Hölkkä ei ole niin määrätietoista ja suoraviivaista etenemistä kuin juoksu. Ja hölkkä on paljon rennompaa kuin kävely. Näytänkö sinulle Dual?

- Näytä vain, vastasi Dual.

Nousin seisomaan ja yritin lähteä juoksemaan. Pehmeässä hiekassa ensimmäinen askeleeni petti ja kaaduin. Silloin kuulin ensimmäisen kerran Dualin nauravan koko sydämestään. Dual huusi naurun seasta:

- Ei tuo ole hölkkää! Se on kaatumista!

Nousin nolona ylös. Sopersin:

- Sori, vahinko.

Seuraavaan yritykseen lähdin varovaisemmin. Pehmeässä hiekassa oli vaikea hölkätä. Esityksen jälkeen hölkkäsin kukkulalle takaisin ja istuuduin Dualin vasemmalle puolelle.

- Kiitos. Minne kalastaja hölkkäsi? kysyi Dual.

- Kalastaja hölkkäsi takaisin veneelle. Pablo oli lähtenyt pois rannalta. Kalastaja veti veneen veteen. Laittoi purjeen ja purjehti tumman violetinvihreälle rauhattomalle merelle paikkaan, jossa oli nähnyt kampelan viimeksi.  Kalastaja huusi kampelaa.

Pian rauhattomasta merestä ilmestyi kampelan pää. Kampela kysyi:

- Mitä haluat kalastaja?

- Haluaisin, kalastaja mietti hetken, eikä kehdannut ajatella enää omaa toivettaan, vaan sanoi:

- Haluaisin saada valtakunnan.

- Toiveesi toteutuu, vastasi kampela ja sukelsi pois.

Kalastaja purjehti takaisin. Käveli Pablon ohitse. Vilkaisi taulua: Pojan veneen purje näytti likaisemmalta taulun aamuauringossa. Rantatien alussa kalastaja näki kaukana niemen kärjessä valtavan linnan. Kalastaja juoksi koko matkan linnalle. Linnan sisällä valtakunnansalissa istui hänen vaimonsa. Vaimo sanoi:

- Hei Jorge, olen kuningatar. Mutta paavi on minua mahtavampi. Haluan olla paavi valkoisessa viitassa. Nyt palaat heti merelle ja pyydät kampelalta paaviuden.

Kalastaja juoksi takaisin veneelle. Pablo oli lähtenyt pois rannalta. Kalastaja veti veneen veteen. Laittoi purjeen ja purjehti tumman violetinmustalle myrskyävälle merelle paikkaan, jossa oli nähnyt kampelan viimeksi.  Kalastaja yritti huutaa kampelaa myrskyn keskeltä.

Pian myrskyävästä merestä ilmestyi kampelan pää. Kampele kysyi:

- Mitä haluat kalastaja?

- Haluaisin, kalastaja mietti hetken ja sanoi:

- Haluaisin, että vaimoni olisi paavi.

- Toiveesi toteutuu, vastasi kampela ja sukelsi pois.

Kalastaja purjehti vaivallosti takaisin. Käveli Pablon ohitse. Vilkaisi taulua: Pojan veneen purje näytti lähes mustalta taulun aamuauringossa. Rantatien alussa kalastaja näki kaukana niemen kärjessä valtavan linnan. Kalastaja juoksi koko matkan linnalle. Linnan sisällä valtakunnansalissa istui hänen vaimonsa valkoisessa viitassa. Vaimo oli paavi.

Mies kysyi vaimoltaan:

- Oletko nyt onnellinen?

Vaimo vastasi:

- En ole, haluan olla jumala. Nyt palaat merelle ja vaadit kampelalta jumaluuden.

Kalastaja taivalsi myrskyssä takaisin veneelle. Pablo oli lähtenyt pois rannalta. Kalastaja veti veneen veteen. Laittoi purjeen ja purjehti lähes mustalle myrskyävälle merelle paikkaan, jossa oli nähnyt kampelan viimeksi.  Kalastaja yritti huutaa kampelaa myrskyn keskeltä, mutta kampela ei kuullut kalastajaa. Myrsky kaatoi kalastajan veneen.

Kalastaja vajosi pinnan alle. Myrskyävässä meressä ilmestyi kampela, joka kysyi:

- Mitä haluat kalastaja?

- Haluaisin, kalastaja mietti hetken ja sanoi:

- Haluaisin, että olisin hengissä.

- Toiveesi toteutuu, vastasi kampela ja sukelsi pois.

Kalastaja kiipesi veneeseensä ja purjehti takaisin. Rannalle oli tullut yö. Pablon taulu oli jäänyt rannalle. Kalastaja vilkaisi taulua: Pojan veneen purje oli riekaleina taulun aamuauringossa. Kalastaja otti rikkinäisen taulun kainaloonsa. Rantatien alussa kalastaja näki vaivalloisesti kaukana niemen kärjessä pienen mökin. Kalastaja käveli pää painuksissa verkkaisesti kohti mökkiänsä. Mökin ovella hän näki vaimonsa, joka huusi kalastajalle:

- Jorge, miksen ole jumala? Eikö kampela toteuttanut toivettasi?

- Kyllä, kampela toteutti toivomukseni, vastasi kalastaja taulu kainalossa.

 Kuva 21.  Pieni poika purjeveneellä aavalla merellä.

 

XLIV

 

- Miksi kampela ei muuttanut Jorgen vaimoa jumalaksi? Dual kysyi.

- En tiedä, vastasin ja jatkoin:

- Ehkä jumaluutta on vaikea antaa. Kaikki muu on helppo toteuttaa. Ihmiset valitsevat aina uuden paavin kuolleen paavin tilalle. Samoin kuninkaat tulevat ja menevät. Niinikään maallinen mammona on myös ihmisten käsissä...

- Mutta, Dual keskeytti minut jälleen kerran ja jatkoi:

- Mikä on jumala?

- Tuohon en valitettavasti osaa vastata. Ihmiset itse muistuttavat nykyään aika paljon jumalaa. Joillakin on valta päättää jopa toisten elämästä ja kuolemasta, vastasin.

***

Dual kertoi minulle, että sinä lensit liian pitkälle heinäkuun 31. päivä 1944. Olit silloin 44 -vuotias. Minä olin melkein 34-vuotias kun tapasin pikku prinssin. Sinun ja pikku prinssin kohtaamisesta oli kulunut jo melkein 60 vuotta. Aika on aika hassua, vai mitä Antoine?

 ***

- Dual, olen kohta 34 vuotta vanha, enkä tiedä, mikä minusta tulee isona. Olen työssä, jossa viihdyn, mutta silti haluaisin tehdä jotain hyödyllistä. Haluaisin vielä kerran olla palomies. Onko minusta siihen enään. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Miksi sinä haluat isona Dual? kysyin.

Dual ei vastannut. Aavikon valtasi syvä, äänetön hiljaisuus. Dualin silmät kostuivat. Katsoin hiljaa Dualin vetisiin silmiin. Yritin hakea silmistä vastauksia.

Eikä Dual uskaltanut tunnustaa itselleen, että hän kaipasi tuota onnellista tähteä siksi, että siellä oli tuhat neljäsataa neljäkymmentä auringonlaskua kahdenkymmenen neljän tunnin aikana. Tuolla tähdellä asui myös kukka ja pikku kukat. Siellä oli myös Antoinen antama lammas.

Dual mietti syytä levottomuuteensa. Miksi hän palasi kerta toisensa jälkeen maa nimiselle tähdelle. Tai miksi hän kiersi aurinkokunnan muissa tähdissä? Miksi hän jätti kerta toisensa jälkeen onnellisen tähtensä. Miksi?

Istuimme hiljaa vierekkäin pimeällä kukkulalla öisessä autiomaassa. Mietimme omia ajatuksiamme. Oliko Dualilla arpia sydämessä? Minulla oli elämän arvet jaloissa, arvet olkapäissä, arvet käsivarsissa ja arvet sydämessä. Onneksi haavat paranevat ja nahka kasvaa. Arpien iho on hetken haurasta ja ajan myötä arven ihon kasvaa kestävämmäksi kuin viereinen iho.

Antoine, sinunkin luut murtuivat monta kertaa kun opettelit lentämään. Luut luutuivat ja nahka kasvoi ja opit taitavaksi lentäjäksi, joka vei postin perille. Välillä autoit lentäjätovereitasi. Mutta, mitä tapahtui sydämellesi. Arpeutuiko se riittävästi menetysten jälkeen? Jäikö suru menetetyistä ystävistä ja rakkaista pysyvästi sydämeesi?

- Sinusta tulee vielä palomies, vastasi Dual yllättäin.

 

XLV

 

Vierailuni seitsemäs päivä oli  leppoisa lepopäivä. Kulutin vapaata päivääni ottamalla aurinkoa.  Imaami jatkoi laulantaa viereisessä moskeijassa. Olin jo lähes tottunut hänen aikaiseen aamuherätykseen ja mailin pituiseen neliön muotoiseen aamulenkkiini.

Olin sopinut Dualin kanssa edellisenä iltana, että yrittäisin päästä kukkulalle hieman aikaisemmin. Edellinen ilta oli päättynyt hieman haikeisiin tunnelmiin.

Dual oli ensimmäistä kertaa vaikuttanut todella surulliselta. Minutkin valtasi outo levottomuus. Vierailuni oli päättymässä ja paluu Suomeen oli väistämättä edessä. No, vielä oli kolme päivää edessä. Silloin en vielä tiennyt, että nuo kolme päivää tulisivat muuttamaan elämäni pysyvästi.

 

***

 

Istuimme Dualin kanssa kukkulalla ja keskustelimme hänen paluustaan kotitähdelleen B 612 kun näimme tumman hahmon pimenevässä autiomaassa kävelevän määrätietoisesti meitä kohti. Hahmo, joka näytti aivan paimenelta, kiipesi kukkulalle meidän luokse.

Katsoin Dualia. Dual ei reagoinut vieraaseen mitenkään, vaan istui ja katsoi laskevaa aurinkoa. Paimen istuutui Dualin oikealle puolelle. Sillä minä istuin jo vasemmalla puolella. Me kaikki kolme istuimme ääneti ja katsoimme auringonlaskua. Kun auringon viimeiset säteet katosivat, niin violetti pimeys valtasi aavikon. Silloin vieras sanoi:

- Hei, Dual.

- Hei, Santiago, vastasi Dual takaisin.

- Siitä on jo kymmenen vuotta kun viimeksi nähtiin, Santiago sanoi.

- Niin on, mitä Fatimalle kuuluu? kysyi Dual.

- Hyvää. Fatima aavisti jälleen kerran, että minun piti lähteä uuudelle matkalle länsituulen kanssa. Kuka on ystäväsi?

- Tapasin hänet sattumalta tällä kukkulalla seitsemän auringonlaskua sitten. Hän on tullut Suomesta, vastasi Dual.

- Mitä hän etsii? kysyi Santiago.

- Itseään, vastasi Dual.

- Sen löytäminen on tosi vaikeaa, totesi Santiago ja jatkoi:

- Minulla on leilissä hyvää punaviiniä Italiasta. Haluatteko maistaa? Sain sitä eräältä maanviljelijältä, joka kasvattaa Negro Amaro rypäleitä tilallaan. 

- Saudi-Arabiassa ei saa juoda alkoholia, jos poliisit tulevat, niin saamme ankaran rangaistuksen. Saattavat vielä katkaista käden, vastasin hieman hätääntyneenä.

Dual ja Santiago katsoivat minua huvittuneina. He eivät selvästi ymmärtäneet sanomaani. Yritin selittää:

- Saudi-Arabialaisten jumala on kieltänyt viinin juomisin Saudi-Arabiassa. Joten viinin juonnista Saudi-Arabiassa seuraa rangaistus. Laki velvoittaa myös vierailijoita. Jos haluat juoda viiniä, niin sinun pitää ajaa tai lentää Dubaihin. Dupaissa voi juoda vapaasti viiniä.

- Vierailin kerran tähdellä, jossa asui juoppo. Juoppo joi, jotta unohtaisi, että juo, Dual kertoi.

- Ei täällä ole ketään. Maistatteko? Santiago kysyi.

Lämmin sopivasti hapettunut punaviini maistui taivaalliselta aavikolla. Kypsä herukkainen, hieman vaniljaan vivahtava, sopivasti tanniininen maku kiersi kitalaessa verkkaisesti ennenkuin löysi perille makuhermoon. Keskustelimme viinistä ja jumalasta samalla kun nahkainen leili kiersi verkkaisesti elämän kulkijalta toiselle vieraalla maaperällä. Humalluin vähitellen.

Santiago kertoi tarinaa matkoistaan ja alkemistista. Samassa mieleeni tuli väite, jonka mukaan ympyrää ei voi muka piirtää neljän neliön sisään.

- Santiago, luuletko että alkemisti osaisi ratkaista neljän neliön ja ympyrän arvoituksen. Voiko ympyrän piirtää neljän neliön sisään? kysyin.

- Vastaukseen en tarvitse alkemistia. Katso, Santiago sanoi ja otti laukustaan kepin ja piirsi ison neliön hiekkaan. Sittten hän piirsi pienen neliön ison neliön sisään. Kun neljä neliötä oli piirretty sisäkkäinen hän lopuksi piirsi kaikkein pienimmän neliön sisään ympyrän ja sanoi:

- Kelpaako?

- Kelpaa, vastasin.

- Hyvää yötä Dual ja vieras Suomesta, sanoi Santiago. Hän nousi ylös ja käveli pimeytyy.

- Hyvää yötä, Santiago, huusimme loittonevalle Santiagolle

 Kuva 22. Ympyrä neljän neliön sisässä.

 

XLVI

 

- Dual, milloin palaat kotitähdellesi? kysyin hieman haikeana.

- Ehkä ylihuomenna, en ole ihan aivan varma. Minulla on vielä pari asiaa hoidettavana, vastasi Dual.

- Minun on palattava Suomeen kolmen päivän kuluttua. Näenkö sinut huomenna? kysyin.

- Kyllä.

- Hyvä.

***

Autiomaa oli aivan äänetön. Miljoonat pienet hyönteiset eivät pitäneet sinä yönä tavanomaistaan yökonserttoaan. Tuuli oli lopettanut myös liikkumisen. Oli niin hiljaista, että kuulin jopa kuun liikkuvan hiljaa taivaankantta pitkin oikealle.

Kaksi hiljaista miestä istui tumman mustan sinisen taivaan alla ääneti. Toisen oli kohta palattava kotitähdelleen ja toisen oli palattava Suomeen. Santiagon matka jatkuisi vielä vuoden verran ennenkuin hän pääsisi keitaalle Fatiman ja kolmen tyttärensä luokse.

Kaikkein parasta äänettömyydessä on äänettömyys. Äänettömyys voi olla myös painostavaa. Mutta silti itse äänettömyys on usein hyvin rauhoittavaa. Dual katkaisi yllättäen tämän äänettömyyden kysymällä:

- Entä sitten, kun olet taas palomies? Oletko tyytyväinen? Vai haluatko vielä jotain muuta?

- En tiedä, vastasin ja jatkoin:

- Sen tiedän kuitenkin, että nykyiseen työhöni en ole tyytyväinen. Aika näyttää. We will see...

- Et löydä onnea työstäsi, Dual jatkoi.

- Mitä tarkoitat? kysyin.

- Että, et löydä onneasi mistään, mikä on sinun ulkopuolella. Vierailin kerran eräällä tähdellä, jossa asui Turhamainen. Aina kun joku antoi hänelle aplodit, niin hän nosti hattuaan ja kumarsi syvään. Hänen koko elämänsä oli suosionosoitusten kärttämistä. Leikki hänen kanssaan oli vain hetken hauskaa. Kyllästyin vähitellen hänelle taputtamiseen.

- En minä halua suosionosoituksia työstäni. En vain halua turhautua. Työllä on oltava jokin muu merkitys. Ei riitä, että työllä kerää vain rahaa, jotta voi jatkaa suhteessa, jossa ei ole järkeä.

- Silti, onnesi löytyy sinun sisältäsi, ei sinun ulkopuolelta. Oletko muuten kiinnostunut siitä, mitä sinun ulkopuolella tapahtuu? Dual kysyin.

- Enpä juuri. En pysty juuri vaikuttamaan siihen, vastasin.

- Minä pidän jollakin hassulla tavalla teidän tähdestänne. Se on kaukaa katsottuna sininen ja vihreä. Niin puhdas. Eikä teillä kasva baobabeja. Muistatko, kun kerroit minulle kuusi päivää sitten tarinan Lootuskukasta. Tarinan opetus oli siinä, että ilman elämää ei ole liikettä. Vai mitä? Dual kysyi.

- Anteeksi Dual, mutta nyt en ymmärrä sinua laisinkaan. Onni löytyy sisältäsi, mutta sinun pitää olla kiinnostunut, mitä sinun ulkopuolella tapahtuu, hämmästelin.

- Niin, et voi olla yksin kovin pitkään onnellinen. Kun löydät itsesi, niin huomaat jossakin vaiheessa, että olet myös kiinnostunut, mitä sinun ulkopuolelle tapahtuu. Ei ole aivan yhdentekevää mitä tähdellesi tapahtuu, Dual kertoi ja jatkoi:

- Tähtesi on sairas. Se ei voi hyvin. Meret saastuvat ja maat saastuvat. Eläimet ja kasvit kuolevat. Ilma saastuu. Ihmiset voivat päivä päivältä huonommin.

- Kerron huomenna lisää. Hyvää yötä, lopetti Dual.

- Hyvä yötä, Dual. Huomiseen..., vastasin hämmentyynä. Nousin ylös ja kävelin autolleni, missä tunisialainen autonkuljettajani odotti jo minua.

 

XLVII

 

- Tiesitkö, että Jeddan lentokentän palokunnassa vapautuu marraskuussa koulutusupseerin paikka. Olisitko kiinnostunut siitä,  kysyi libyäläinen opas, jolla oli suomalaisen naisen kanssa melkein suomalainen lapsi, minulta.

- Kuinka kauan homma kestää? Voinko ottaa perheen mukaani? kysyin oppaalta.

- Pesti kestää viisi vuotta ja voit ottaa perheen mukaan. Jeddassa asuu paljon länsimaalaisia, vastasi opas.

- Mitä vaatimuksia hommaan on? kysyin.

- Ei siihen vaadita muuta kuin englantilaisen palokoulun tutkintotodistus, vastasi opas.

- Okey, pitääpä harkita asiaa, vastasin.

No joo, Antoine. Siinä olisi ollut hieno homma, mutta olisin joutunut matkustamaan yksin. En olisi saanut silloista perhettä mukaani. No, kaikkea ei voi saada. Et sinäkään saanut sitä Isabellaa, joka asui Rio de Janeirossa, muistatko.

***

Päätin kävellä kukkulalle vierailuni kolmanneksi viimeisenä iltana, vaikka juoduin rikkomaan poistumiskieltolupaustani. Näin jo kaukaa Dualin keltaisen huivin ja virttyneet vihreät haalarit. Dualin keltaiset hiukset liikehtivät verkkaisesti aavikon hiljaisessa iltatuulessa.

Perinteitä noudattaen istuuduin Dualin vasemmalle puolelle, enkä puhunut mitään. Tämä oli juuri se hetki, jolloin me keskityimme auringon laskuun. Aavikolla oli vain me ja laskeva aurinko. Hetken odotus. Ja aavikon yllä olisi puoli miljardia tähteä.

- Dual, mitä tarkoitit eilen ulkopuolisilla asioilla? kysyin.

Dual kertoi minulle yli kolme tuntia maapallon mahdollisesta tuhoutumisesta. Dualin kertomus sai minut ensimmäistä kertaa elämässäni miettimään, mitä ulkopuolellani  todella tapahtuu. Dualin kertomus ei ollut kaunis, eikä siinä ollut kaunista loppua.

- Mitä minä voin tehdä, Dual? kysyin.

- Sinä voit tehdä paljonkin, kuuntele sydäntäsi, vastasi Dual.

- Mutta kun sydän ei puhu minulle mitään tai sitten olen huonokuuloinen, vastasin.

- Muistatko, kun kerroin kukasta sinulle. Aluksi luulin kukkaa baobabiksi. Katsottuani tarkempaa pientä tainta, huomasin, että se ei muistattanut baobabin taimia, joita oli kitkenyt. Aloin huolehtimaan taimesta. Vähitellen taimesta kasvoi maailman kaunein kukka. Luotin sydämeeni, Dual kertoi ja jatkoi:

- Laita silmät kiinni.

- Miksi?

- Tee niin kuin pyydän.

- Hyvä on. Silmät ovat kiinni.

- Älä katso, piirrän maahan viiden siemenen kuvan.

- Nyt saat katsoa, sanoi Dual ja jatkoi:

- Olen piirtänyt pavunvarren siemenen, baobabin siemenen, ruusun siemenen, kukan siemenen ja ihmisen lapsen siemenen. Tiedätkö mikä niistä on kukan siemen?

- En tiedä, vastasin, enkä ymmärtanyt laisinkaan mitä Dual yritti kertoa.

Kuva 23. Viisi siementä: pavunvarren siemen, baobabin siemen, ruusun siemen, kukan siemen ja ihmisen lapsen siemen.