Visitors

Käyntejä kotisivuilla:282847 kpl

Omistettu SANNElle

Pyydän anteeksi lapsilta, että olen omistanut tämän kirjan aikuiselle. Mutta minulla on siihen omat syyni: tämä aikuinen on paras ystävä, mikä minulla eläissäni on ollut. Ja on siihen toinenkin selitys: tämä aikuinen ymmärtää kaikkea, myös lastenkirjoja. Ja on kolmas selitys: tämä aikuinen kertoi minulle salaisuutensa.

Kiitos vielä Sanne, että kerroit salaisuutesi. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämelleen näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. Sanoit minulle myös: Ei riitä, että katsoo, pitää myös nähdä. Minulla kesti jonkin aikaa, ennen kuin ymmärsin, mitä eroa on nähdä silmillä tai nähdä sydämellä. Haluan siis omistaa tämän kirjan sinulle, sillä kesyttäjällä ja kesytetyllä on vastuu toisistaan elämänsä loppuun asti.

Tämä tosi tarina ei ole surullinen,
se on iloinen,
se antaa mahdollisuuden elämisen jatkumiseen...

Kun katsoo kaukaa, niin näkee kokonaisuuden.
kun katsoo läheltä, näkee meidän tähden.
Kun kääntää hieman päätä ja katsoo, näkee ihmisen

ja elämä jatkuu...

Toivottavasti nämä selitykset riittävät. Korjaan siis omistuskirjoitukseni:

SANNElle

sillä hänessä on edelleen tosi iso osa pientä tyttöä.

  

XVIII

 

Olen piirtänyt maiseman, joka on sinusta, Antoine, sekä maailman kaunein että surullisin. Se on sama maisema kuin se, jonka piirsit pikku prinssin lähdöstä. Piirsit maiseman vielä kerran, jotta se painuisi mieliimme. Juuri tällä paikalla pikku prinssi ilmestyi maan päälle ja täältä hän sitten katosi.

Kuva 1. Maisema 

Pyysit katselemaan maisemaa tarkkaavaisesti ollaksemme varmoja, että tunnemme sen, jos jonakin päivänä satumme matkustamaan Afrikkaan. Ja mikäli joudumme käymään tällä paikalla, niin pyysit meitä hiljentämään kulkuamme ja pysähtymään hetkiseksi juuri tämän tähden alla! Jos silloin muuan lapsi tulee luoksemme, jos hän nauraa, jos hänellä on kullankeltainen tukka eikä hän vastaa kysymyksiin, niin arvanneemme kuka hän on. Silloin sinä rukoilet meitä, Antoine:

- Olkaa armeliaita! Älkää jättäkö minua niin surulliseksi: Kirjoittakaa minulle pian, että hän on tullut takaisin.

Pyysit siis minua kirjoittamaan, mikäli tapaisin pikku prinssin. Kirjoittaminen oli helppoa, mutta osoitteesi löytymiseen meni yli kymmenen vuotta. Onneksi tähdet ovat viisaita. Viisaat tähdet kertoivat osoitteesi.

Miksi? Selitän myöhemmin.

Kettu sanoi kerran pikku prinssille: "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä". Luulen, että tähdet kertoivat osoitteesi minulle, jotta saisit tietää, mitä pikku prinssille kuuluu.

Kerronko ensiksi sen, miten löysin osoitteesi vai sen, missä tapasin pikku prinssin? Niin, taidat arvata sen jo. Olet oikeassa - ei pikku prinssi kuollut, vaan palasi takaisin omalle tähdelleen.

Tapasin pikku prinssin aivan sattumalta. Sinäkin tapasit hänet sattumalta siellä autiomaassa, jonne koneesi putosi konerikon vuoksi. Minulle ei onneksi sattunut konerikkoa. Kuulin selkäni takaa kysymyksen:

- Miksi olet noin surullinen, vaikka sinun tähtesi on paljon värikkäämpi ja isompi kuin minun?

En tiennyt vielä silloin, kuka tuo merkillisen näköinen pikku-heppu oli: kullankeltaiset hiukset, suuret surulliset silmät, pieni suu, hassu vihreä haalari ja keltainen huivi. Olen piirtänyt kuvan pikku prinssistä. Minä en osaa piirtää hyvin, sillä kadotin sen taidon nuorukaisena. Olin silloin kymmenen vuotta vanhempi kuin sinä kadotit oman taitosi Aikuiset eivät ymmärtäneet piirustuksiasi: ei suljettuja eikä avattuja boa käärmeitä. Muka hattuja. Minä en näyttänyt piirustuksiani koskaan aikuisille: viivoja, kukkia ja avattuja ihmisiä. Tiesitkö, että se mikä liikuttaa ihmistä, on ihmisen sisällä. Eikä sitä näe ulkoapäin. Kerron sinulle myöhemmin lisää.

Kuva 2. Suljettu ja avattu boa

Kirjeessä on siis kuva pikku prinssistä sellaisena kuin näin hänet ensimmäisen kerran. Kun katsot kuvaa tarkasti, huomaat, että prinssi on hieman muuttunut tai sitten piirustukseni ei ole aivan onnistunut. Luonnollisesti prinssi on vanhempi, sillä siitä on melkein 60 vuotta kun te kohtasitte. Mutta silti prinssi on edelleen sama pikku poika, tosin vanhempi sellainen.

Kuva 3. Pikku prinssi

Olin siis autiomaassa, en tosin Afrikassa, kun kuulin kysymyksen:

- Miksi olet surullinen?

Kerroin hänelle tarinani, mutta en osannut kertoa miksi vaikutin surulliselta.

Sitten hän sanoi minulle yllättäen,

- Piirrä minulle lammas.

Kuten kerroin, olin menettänyt taidon piirtää kaksikymmentä vuotta aikaisemmin.

Muistin kertomuksesi, enkä edes yrittänyt piirtää minkäänlaista valkoista karvapalloa.  Piirsin violetin laatikon, jossa oli kolme punaista, pyöreää reikää. Tämä piirustus tyydytti pikku prinssiä, joka sanoi:

Kuva 4. Toinen lammas

- Minulla on ennestään Antoinen antama lammas kotitähdelläni, mutta se on kovin yksinäinen. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin.

Pikku prinssi kertoi sinusta Antoine. Sinä olet lentäjä. Prinssi näki myös sen kun lensit tiedustelulennolla aurinkoon ja aikuiset luulivat, että olit joutunut onnettomuuteen. Muistatko kun hän kertoi sinulle, että keho on vain väline, jossa sielu tekee matkaansa. Aivan Antoine. Prinssi ei olisi halunnut säikäyttää sinua, ystäväänsä, siellä autiomaassa. Hän toivoo kovasti, että te kaksi vielä kohtaatte.

Tarina, jonka hän kertoi minulle, oli niin samanlainen, kuin se, jonka kirjoitit hänestä. En uskonut siihen vielä silloin, koska olin aikuinen ja järkevä. Prinssiä nauratti hieman kun hän kertoi sinusta:

- Antoine kertoi, että kotitähteni on Asteroidi B 612. Tähden keksi eräs turkkilainen vuonna 1909. Mutta koska turkkilainen käytti hassuja vaatteita, häntä ei uskottu. Erityisesti punainen hattu ei sovi päähän, jos meinaa vakavasti kertoa, että on juuri löytänyt uuden tähden.

Olin siis järkevä, aikuinen aikuinen kun kohtasin pikku prinssin autiomaassa.

Haluat varmaankin jo tietää, mistä löysin osoitteesi ja mitä pikku prinssille kuuluu. Ai niin, vaikka unohdit piirtää lampaan kuonokopan nahkahihnan, ei lammas ole syönyt piikikästä kukkaa. Prinssi on piirtänyt sinulle kuvan, jossa ovat lammas ja kukka. Pikku prinssi on hyvin ylpeä piirtämästään kuvasta. Kuva on piirretty sinun antamilla värikynillä.

Kuva 5. Pikku prinssin piirtämä kuva

Silti, vaikka en ymmärtänyt sitä vielä kokonaan silloin, minusta ei tuntunut yhtään hassulta piirtää lammasta. Kukka ei ollut yksinäinen. Eikä liioin sinun antama lammas olisi enään yksinäinen.

Hyvä on, kerron, mitä prinssille kuului silloin kun tapasin hänet kymmenen vuotta sitten. Hyvä Antoine, pyydän anteeksi vielä sitä aikaa, mikä kului siihen kun sain tai oikeammin löysin osoitteesi. Joten en tiedä ihan tarkkaan, mitä prinssille tällä hetkellä kuuluu. Toivon kuitenkin koko sydämestäni, että te kaksi kohtaatte.

 

IXXX

 

Olin monta vuotta sitten työmatkalla Saudi-Arabiassa. Söin luonaan Saudi-Arabian kuninkaan vaimon veljen palatsissa. Vatsani paisui valtavasti, sillä en tiennyt, että Saudi-Arabiassa lounaaseen kuuluu kymmenen lounasta, eikä ensimmäisellä lounaalla saa syödä vatsaansa täyteen. Muuten näyttää ihan boa käärmeeltä, joka on syönyt elefantin.

Antoine, muistat varmaan kuvat, jotka piirsit kuusivuotiaana. Piirsit ensimmäiseen kuvaan boa käärmeen, joka on syönyt elefantin. Toiseen kuvaan piirsit boa käärmeen avattuna, koska aikuiset luulivat ensimmäistä kuvaasi hatuksi. Olen piirtänyt sinulle kuvan itsestäni. Mutta en viitsi piirtää itseäni avattuna, koska kymmenen lounasta sisään sullottuna ei näyttäisi hyvältä edes värikuvana.

Kuva 6. Suljettu boakäärme ja minä

Olin syömässä lounasta Saudi-Arabian kuninkaan vaimon veljen kanssa, kun vanhus (sillä mies oli vanha) pyysi minua kertomaan Suomen yöttömästä taivaasta. Niin, olen siis Suomesta. Suomi on pienen pieni maa Ranskasta pohjoiseen. En tiedä kävitkö Antoine matkoillasi, koskaan niin pohjoisessa. Ei täällä ole jääkarhuja. Mutta joulupukki on. Joulupukki asuu korvatunturilla. Minä uskon joulupukkiin, koska olen nähnyt pienenä joulupukin.

Lapissa asuu myös poroja. Olen maalannut sinulle yhden taulun, jossa näkyvät revontulet ja porot. Porot ovat aika säikkyjä. Taulu on maalattu yöllä, koska revontulet näkyvät silloin paremmin.

Kuva 7. Taulu revontulista ja poroista

Kun kerroin vanhukselle yöttömästä yöstä, niin hänen ruskeat silmänsä kostuivat ja isot kyyneleet vierivät hänen uurteisia kasvoja pitkin halatille. Vanhuksesta oli ihmeellistä, että aurinko ei laske kolmeen kuukauteen.

Vanhus pyysi, että veisin hänet Suomen Lappiin katsomaan aurinkoa, joka ei koskaan mene piiloon. Kerroin vanhukselle, että aurinko paistaa vain kesällä ja että Lapissa on pitkä, lähes sinisen musta talvi. Silloin ainoastaan keltaiset tähdet loistavat. Ja sateenkaaren väriset revontulet räiskyvät.

Koska olin kertonut vanhukselle yöttömästä yöstä, lupasi hän viedä minut autiomaahan katsomaan kuinka ruusut kasvavat hiekasta. Hassua. Miten ruusu voi muka kasvaa hiekasta ilman multaa? Muistat varmaan pikku prinssin kukan. Kukan, jota prinssi luuli aluksi baobabiksi.

Toivoin, että seuraava päivänä vatsani olisi hieman pienempi. Olisi paljon helpompaa kävellä autiomaassa.

Saudi-Arabian kuninkaan vaimon veljen autonkuljettaja tuli hakemaan minut tasan kello kuusi. Autonkuljettajat ovat hyvin tarkkoja kellonajoista. Kuljettaja oli saanut tehtäväkseen viedä minut autiomaahan katsomaan ruusuja, jotka kasvavat hiekasta. Hassua, silloin en vielä tiennyt, mitä eroa on katsomisella ja katselemisella tai kuulemisella ja kuuntelemisella. Joitakin asioita ei vaan opi hetkessä.

Ajoimme Riadin laitamille auringon noustessa. Tiedätkö Antoine, että rakastan auringon nousuja, sillä silloin yö on takana ja uusi päivä edessä. Kuljettaja pysäytti autonsa ja osoitti minulle polun erään kukkulan taakse ja sanoi:

- Sir, that way, please.

Noudatin kehotusta ja lähdin kävelemään kohti kukkulaa. Käveleminen ei ollut helppoa pehmeässä hiekassa. Mutta jokin sisäinen halu tai vietti ajoi minua eteenpäin. Kukkulan laelta näin punaisen ruusumeren keskellä autiomaata. En voinut käsittää näkemääni. Sytytin savukkeen ja laskeuduin kyykkyyn ja ihmettelin näkemääni.

Kuva 8. Autiomaaruusut

VAROITUS: Tupakointi on vaarallista terveydelle. Lapset ja aikuiset, älkää polttako tupakkaa! 

Kesken tuumailun, joku kosketti minua kevyesti olkapäähäni ja kysyi?

- Miksi olet surullinen?

Kerroin hänelle, että minulla on vaikeuksia erään ihmisen kanssa ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.

- Autiomaassa on aina vähän yksinäistä, sanoi nuorimies ja jatkoi:

- Käärme sanoi kerran minulle, että yksinäistä on myös ihmisen ilmoilla.

Minusta tuntui tosi hölmöltä kun halusin kertoa tälle tuntemattomalle nuorukaiselle Lammenpeistä. Tunnetko Lammenpein, Antoine? Lammenpei oli pieni tyttö, joka etsi ihmisten ilmoja, jotta tietäisi mistä on tullut. Kerron hänestä myöhemmin.

Katsoin uudestaan uutta tuttavaani. Olin unohtanut punaisen ruusumeren jutellessani tämän keltahiuksisen nuorukaisen kanssa. Hänen tuulessa heiluva keltainen huivi ja vaalean vihreät haalarit olivat hieman haalistuneet. Kengät näyttivät vanhanaikaisilta ja ... samassa kuulin autonkuljettanan huutavan:

- Sir, sir, we have to go back. Sir, sir, we have to ....

Mikä on nimesi? Kysyin.

Dual, vastasi nuorukainen ja jatkoi:

- Näemmekö illalla? Rakastan auringonlaskuja. Tuletko kanssani katsomaan sitä. Autiomaassa auringonlaskut ovat hienoja. Auringon laskiessa tähdet tulevat näkyviin. Tähdet ovat tärkeitä. Asun yhdestä niistä. Tiedätkö, että minullakin oli kerran vaikeuksia erään vaativan kukan kanssa.

- Tulen takaisin, vastasin.

Arvannet Antoine, että ajatukseni harhailivat päivällä. Odotin iltaa tosi malttamattomana.

 

XXX

 

Kävelin epävarmoin askelin kohti tuota pientä kukkulaa. Mietin itsekseni näkisinkö uudelleen tuon nuoren miehen, jonka olin kohdannut aavikolla aamulla. Nuorukainen oli esitellyt itsensä Dualiksi. Olin luvannut kertoa hänelle tarinan Lootuskukasta.

Huomasin ilokseni, että Dual istui odottamassa minua. Hänen keltainen kaulahuivinsa väreili lempeässä iltatuulessa. Aavikon iltatuuli tuntui virkistävältä päivän kuumaan tuuleen verrattuna. Dual katseli kun aurinko laski läheisen dyynin taakse.

Yritin kävellä reippaasti pehmeässä hiekassa. Kengättömät varpaani aistivat lämpöisen hienorakenteisen hiekan. Jokainen ponnistus eteenpäin jousti jalan alla hieman. Jos ponnistin liikaa, niin hiekka pakeni jalkani alta ja vauhti hidastui. Liian heikko ponnistus teki hiekasta upottavan ja askellus muuttui raskaaksi.

Tervehdin Dualia kun olin puheen kantomatkan päässä hänestä. En kuullut mitään vastausta. Ajattelin, että olin liian kaukana tai että olin kutsunut häntä liian vaimealla äänellä.

Kävelin Dualin viereen, kosketin häntä kevyesti olkapäähän ja kysyin häneltä:

- Hei Dual, oletko ollut täällä kauan?

Ei vastausta. Istuuduin Dualin vasemmalle puolelle katsomaan auringonlaskua. Viimeiset auringon säteet saivat läheisen dyynin harjanteen välkehtimään kullankeltaista valoa. Dyynin tuhannet pienet kivenmurut kimalsivat hetken ennen kuin pimeys laskeutui aavikolle.

Fazerin sinisen kajon ilmestyminen harjanteen taakse sai koko aavikon näyttämään erilaiselta. Avaruus ja tuhannet tähdet olivat läsnä kaikkialla. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan heikko havina tuulen osuessa kuihtuneisiin heinänlehtiin. Dual käänsi päänsä minua kohti ja pyysi:

- Kerro minulle Lootuskukasta.

Päätin aloittaa kertomuksen perinteisellä tavalla siten, että olipa kerran rikas mies ja niin edelleen... Ennen kuin ehdin aloittaa, Dual keskeytti minut kysymällä:

- Millainen kukka Lootuskukka on?

Kerroin hänelle, että Lootuskukka on herkkä, vaatimaton ja valkoinen kukka. Kukka ei ylpeile ulkonäöllään. Kukka on vaan kaunis, erittäin kaunis omalla kukkamaisellaan tavallaan.. Aloitin tarinan uudestaan:

- Kauan, kauan sitten Pariisissa eli rikas liikemies, jolla ei ollut aikaa mihinkään muuhun kuin tärkeiden liikeasioiden hoitamiseen. Mies oli erittäin säntillinen. Hän heräsi aina kello seitsemän, peseytyi, söi ja käveli toimistolleen. Tasan kello kahdeksan hän aloitti työt. Töitä riitti aina iltaan asti. Päivän keskeytti ainoastaan puolen tunnin lounastauko.

Lounastauolla mies otti eväslaukkunsa ja lähti ulos toimistosta läheiseen puistoon. Näin mies teki keväällä ja syksyllä sekä kesällä että talvella vuodesta toiseen. Mies oli erittäin säntillinen.

Liikemies käveli aina saman puun juurelle ja avasi voileipäpaketin, joka oli kääritty huolellisesti voileipäpaperiin. Kääreestä hän otti kaksi voileipää. Leivät hän söi pienen punaviinipullollisen kera, koska hän oli ranskalainen. Punaviinin hän osti aina samasta kaupasta. Kauppa oli liikemiehen toimiston alakerrassa.

Näin jatkui vuosikausia. Mies oli erittäin ystävällinen muille ihmisille. Hän oli omasta mielestään erittäin onnellinen. Liiketoimet sujuivat hyvin ja varallisuus kasvoi ilman suurempia ponnistuksia.

- Mikä on Pariisi? Dual kysyi keskeyttäen jälleen minut.

- Pariisi on Ranskan pääkaupunki. Pariisin halki virtaa Seine niminen joki. Joen yli on rakennettu paljon hienoja siltoja. Monet rikkaat ja hienot ihmiset haluavat matkustaa Pariisiin, koska matkustaminen Pariisiin on hienoa, vastasin Dualille ja jatkoin:

- Eräänä syksyisenä päivänä tuuli kuljetti lehtiä ja lentolehtisiä edestakaisin puiston leveitä käytäviä pitkin. Mies katseli tätä lehtien leikkiä. Hän söi samalla toista hänen kahdesta voileivästään.

Leikki jatkui seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Kunnes keskiviikkona mies huomasi lehtien keskeltä lentolehtisen, jossa luki: "Louvre, näyttely: Sin Sonori." Mies otti käteensä rypistyneen lentolehtisen ja oikaisi sen. Kuvassa oli jokin kukka - hento ja valkoinen. Kukan tausta oli aivan musta.

Miehen mielessä liikahti jotakin. Mitä? Sitä mies ei tiennyt. Lounaan jälkeen mies ei palannut takaisin toimistolle, vaan käveli Louvreen katsomaan Sonorin näyttelyä.

Näyttelyä ei ollut helppo löytää. Mies kysyi vahtimestarilta, että tiesikö tämä missä Sonorin näyttely on. Vahtimestari opasti miehen erääseen pieneen vaaleansiniseen vaatimattomaan huoneeseen, jossa oli seinällä pieniä tauluja. Takaseinällä riippui pieni taulu pähkinänpuisissa kehyksissä. Tausta ei ollut musta, vaan tummansininen. Keskellä sinistä taulua oli pieni valkoinen kukka: Lootuskukka.

Kuva 9. Lootuskukka

Mies katsoi tuota kukkaa ja hänestä tuntui tosi oudolta. Hän katsoi, katsoi ja katsoi... Lopulta vahtimestari keskeytti hänet sanomalla, että ovet täytyy laittaa kiinni. Mies kysyi:

- Milloin näyttely avataan?

Niin liikemiehen arki muuttui. Hän heräsi, peseytyi, söi, käveli toimistolle, osti pienen pullon punaviiniä, söi kaksi eväsleipää ja käveli iltapäivällä Louvreen katsomaan pientä taulua Lootuskukasta.

Eräänä marraskuisena iltapäivänä kun kadut olivat valkoisia mies käveli tapansa mukaan katsomaan taulua. Surukseen mies huomasi, että Lootuskukkataulu ja muut taulut eivät enään olleet paikoillaan vaaleansinisessä huoneessa. Mies säntäsi vahtimestarin luokse ja kysyi häneltä:

- Missä taulu on?

Vahtimestari kertoi, että kaikki taulut, paitsi yksi, oli palautettu Sonorille takaisin. Yksi taulu jäi Louvreen. Taulu oli ripustettu toiseen huoneeseen. Mies käveli toiseen, vaaleankeltaiseen huoneeseen ja löysi etsimänsä taulun.

Epävarmuus kasvoi kuitenkin päivä päivältä suuremmaksi. Kunnes eräänä päivänä mies päätti ostaa taulun itselleen, jotta voisi suojata taulun varkailta ja tulipalollta ja jotta voisi ihailla sitä aina silloin kun halusi riippumatta museon aukioloajoista.

Suureksi pettymykseksi liikemies ei voinut ostaa taulua itselleen. Museo ei ollut milloinkaan myynyt ostamiaan taulujaan. Lootuskukkataulun museo oli saanut lahjoituksena Sonorilta. Museonjohtaja Tierry Viregou pyysi miestä ottamaan yhteyttä herra Sonoriin, jotta Sonori maalaisi miehelle uuden taulun.

Mies lähetti taiteilijalle kirjeen ja pussillisen kultafrangeja. Hän odotti puoli vuotta, mutta mitään ei tapahtunut. Hän lähetti uuden kirjeen ja suuremman pussin kultafrangeja. Hän odotti puoli vuotta, mutta mitään ei tapahtunut. Mies lähetti herra Sonorille vielä kolme kirjettä ja vielä enemmän kultafrangeja. Hän odotti puolitoista vuotta, mutta mitään ei tapahtunut.

Oli kulunut kolme vuotta siitä kun mies oli nähnyt lootuskukkataulun ensimmäisen kerran. Liikemies päätti myydä omaisuutensa ja ostaa laivan, jolla hän yhdessä miehistön kanssa purjehtisi herra Sonorin luokse. Mies ajatteli, että herra Sonori on rikas ja liian ylpeä, koska hän ei ollut maalannut taulua eikä hän ollut vaivautunut vastaamaan kirjeisiin.

Miehen purjehtiessa Kiinaan, maahan jossa herra Sonori asui, hyökkäsivät merirosvot laivaan ja ryöstivät miehen koko omaisuuden.

- Tiedätkö, että merirosvot kaappaavat tulevaisuudessa laivoja Adenin lahdella, sanoi Dual keskeyttäen minut.

- Enpä usko, ei merirosvoja enää ole kuin saduissa, vastasin ja jatkoin:

- Miehen purjehtiessa Kiinaan, maahan jossa herra Sonori asui, hyökkäsivät merirosvot laivaan ja ryöstivät miehen koko omaisuuden. Matka oli pitkä ja myrskyä seurasi aina toinen myrsky. Ruokaa ei ollut joka päivä.

Kiinan rannikon läheisyydessä laiva ajoi karille. Liikemies selvisi kuin ihmeen kaupalla rannalle. Mies päätti vastoinkäymisistä huolimatta etsiä herra Sonorin ja kysyä häneltä:

- Miksi et maalaa minulle taulua?

Mies etsi herra Sonoria hienoista taloista ja suurista harmaista linnoista. Herra Sonorin palatsia ei löytynyt. Mies alkoi kysymään ihmisiltä, että tuntisivatko he tälläisen kuuluisan ja hienon herran kuin herra Sonorin. Kukaan ei koko rannikolla ollut kuullut herra Sonorista.

Eräänä päivänä miehen luokse tuli keltatukkainen pieni poika, joka kysyi:

- Etsitkö setääni Siniä, joka asuu vuoren toisella puolella?

- Onko setäsi suuri taiteilija, mies kysyi?

- Ei, hän on setäni, maanviljelijä. Mutta, kyllä hän maalaa välillä tauluja kukistaan ja kasveistaan, vastasi poika.

- Onko hänen palatsinsa kaukana, kysyi mies?

- Heh heh, naurahti poika ja jatkoi:

- Ei Sin asu palatsissa, vaan pienessä mökissä vuorenrinteellä. Hän on pengertänyt rinteeseen maatilkkuja, joissa hän kasvattaa maissia, tomaatteja ja vehnää. Hänellä on myös pieni lampi, jossa kasvaa Lootuskukkia, kertoi poika.

- Hän on varmasti maalannut taulun Lootuskukasta, arveli mies ääneen.

- Kerrotko tien hänen luokseen, kysyi liikemies?

- Kerron, vastasi poika.

Mies lähti vaivalloiselle matkalle. Ensin hän kulki kaksi viikkoa pitkin tasankoja, ylänköjä ja alankoja. Sitten hän käveli viikon ylöspäin. Maisema muuttui entistä karummaksi hänen kulkiesssa kohti vuorenrinnettä, jossa Sin asui.

Käveltyään neljä viikkoa mies saapui eräänä iltana pienen polun päähän. Polun molemmilla sivuilla oli pengerretty pienet maatilkut, joissa kasvoi maissia, tomaatteja ja vehnää. Polun toisessa päässä häämötti pieni, vaatimaton rakennelma. Asumuksen pihalla oli pieni lampi, jossa kasvoi Lootuskukkia. Mies käveli uupumuksesta huolimatta ripein askelin kohti tuota mökkiä. Hän mietti minkälaisen suuren taiteilijan hän pian kohtaisi. Millainen olisi tämä suuri taiteilija, joka oli maalannut maailman kauneimman taulun?

Mies koputti mökin oveen kolmasti. Ja odotti. Mitään ei tapahtunut. Hän koputti uudestaan ja odotti. Kukaan ei avannut ovea. Oliko taiteilija liian ylpeä avatakseen oven miehelle. Mies koputti uudestaan. Odotti. Turhaan. Mies alkoi tuskastua. Miksi Sin ei avannut ovea hänelle?

Mies ajatteli kiertää mökin ja katsoa samalla ikkunoista näkyisikö taiteilijaa. Mies oli juuri kääntymässä vasemmalle kun hän tunsi jonkun koskettavan hänen oikeaa olkapäätä. Samalla hän kuuli viereltään kysymyksen:

- Mitä etsit ystäväiseni?

- Etsin suurta taiteilijaa, herra Sonoria. Olen tullut kaukaa Ranskasta ja lähettänyt hänelle monta kirjettä ja monta pussia kultafrangeja. Haluaisin, että hän maalaisi minulle taulun Lootuskukasta.

- Hyvä ystäväni, olen etsimänne henkilö, mutta en ole suuri taiteija, enkä herra. Sinulle maistuu ehkä kupillinen teetä hunajan kanssa. Luotani saat majapaikan yöksi, jotta voit aloittaa huomenna kotimatkan kotimaahasi. Kaikki lähettämäsi kirjeet ovat tuolla, samoin kuin rahapussit. En osaa lukea, vastasi Sin.

- Mutta, miksi et maalaa minulle taulua, nuhjuinen mies kysyi?

- Shhh, menkäämme teelle, jutellaan aamulla, vastai Sin ja ohjasi miehen pienen ruokapöydän luo.

Yöllä mies näki merkillisen unen. Hän käveli kauniissa puistossa, jossa eläimet juoksivat, linnut lensivät, kalat uivat kirkkaissa puroissa. Taivas oli koboltin sininen. Aurinko paistoi. Puistossa oli hiljaista ja tyyntä. Jonkin matkaa käveltyään miestä alkoi ensin ihmetyttää, sitten häiritemään syvä hiljaisuus. Puiden lehdet eivät kahisseet, lintujen laulu oli äännetöntä, purojen vesi ei kohissut - kaunis puisto oli täysin kuollut.

Mies alkoi ahdistua yhä enemmän tästä elottomasta puistosta. Silloin mies näki Sinin kävelevän häntä kohti tikari kädessä. Sinin saavuttaessa miehen, Sini kysyi?

- Haluatko puiston heräävän elämään? Mikäli haluat, niin tarvitsen siihen sinun sydämesi.

Mies lähti juoksemaan poispäin ja heräsi huutaen unestaan. Auringon valo heijastui ikkunan kautta pöydälle, jossa vesikannun vieressä oli pieni kirje. Mies nousi, otti kirjeen ja luki sen:

"Huomenta, olen lähtenyt pellolle töihin. Löydät vaatteesi pestynä tuolilta, ruokaa pöydältä ja vettä saavista. Ymmärrät varmaan, miksi en voi maalata toista samanlaista taulua. Hyvää kotimatkaa."

Mies palasi takaisin Pariisiin ja jatkoi elämäänsä. Heräsi, peseytyi, söi, käveli toimistolle, osti pienen pullon punaviiniä, söi kaksi eväsleipää ja käveli silloin tällöin iltapäivällä Louvreen katsomaan pientä taulua Lootuskukasta. Miehen elämä oli muuttunut. Hänellä oli nyt jotain ainutlaatuista ja pysyvää: Lootuskukkataulu.

- Hei, Pariisin miehellä oli sama tunne kuin minulla sen jälkeen kun ymmärsin, että kasvattamani kukka on erilainen kuin tuhannet muut samalta näyttävät kukat, Dual hihkaisi.

- Niin, joskus vastaus löytyy tosi läheltä. Ja toisaalta etsimäänsä ei välttämättä löydä edes kauenpaa, vastasin.

- Hyvää yötä, Dual.

- Hyvää yötä, huomiseen.

 

XXXI

 

Heräsin matkallani jo kolmannen kerran laulantaan. Laulanta kuului imaamista, joka johdatti uskovaisia yhteisrukoukseen. Saudi-Arabiassa on tapana rukoilla viisi kertaa päivässä. Imaami aloittaa ensimmäisen rukoushetken heti auringon noustessa. Viereisen minareetin kaiuttimista kuului siis kehoitus saapua päivän ensimmäiseen rukoukseen.

Kaikkeen tottuu, kai, ajattelin. Vaihdoin juoksuasun päälle ja mietin herätänkö pahennusta kun minulta näkyivät paljaat käsivarret ja jalat. No, olin kuitenkin suljetulla alueella. Ehkä täällä olisi vapaampaa, eikä minua vietäisi heti vankilaan.

Juostessa mietin eilistä kohtaamista Dualin kanssa. Kymmenen päivän vierailusta olisi jäljellä vielä kahdeksan päivää. Auringon nousu oli jälleen kerran tosi upea. Aikaisemmin en ollut pitänyt auringonlaskuista, koska auringonlaskua seuraa aina yö. Ja en pitänyt öistä.

Mutta nyt odotin auringonlaskua innolla, sillä näkisin Dualin. Hän oli luvannnut kertoa kuninkaasta, turhamaisesta, juoposta, liikemiehestä, lampun sytyttäjästä ja maantieteilijästä. Kaikista niistä henkilöistä, joihin hän oli törmännyt vierailuillaan eri asteroideilla.

Näin kaukaa Dualin keltaisen virttyneen kaulahuivin heiluvan kuumassa autiomaan illassa. Kävelin kohti kukkulaa ja istuuduin Dualin viereen. En puhunut mitään. Istuimme vain hiljaa ja odotimme, että aurinko lasketuisi hiekkadyynin taakse. Hetkeksi autiomaa värjäytyi oranssiin valoon ja sitten kaikki muuttui siniseksi pimeydeksi. Ainoastaan kuun sirpin kevyt kosketus valaisi lähitienoon. Ja tähdet. Ne palasivat kirkkaina taivaalle.

Auringon laskettua Dual alkoi kertoa Antoinen junamatkasta:

- Antoine oli matkalla Moskovaan, kun hän näki kauneimman olennon maan päällä: Pienellä tytöllä oli keltaiset hiukset ja punaiset törröhuulet. Antoine ihmetteli, miten sellaisista vanhemmista voi tulla sellainen lapsi, kun kuu valaisi tytön vaaleat hiukset. Tiedätkö, että minäkin ihmettelin sitä, miten pienestä taimenesta, joka muistutti baobabia, tuli isona niin kaunis kukka.

- Lapsi tai kasvi ei tiedä, miksi isona kasvaa, totesin ja jatkoin:

- Toisaalta vanhemmat eivät voi tietää, mitä lapsesta kasvaa isona. Eikä puutarhuri voi tietää, mitä taimesta kasvaa. Kaikkea ei voi tietää etukäteen. Ehkä niin on parasta.

- Mutta minäpä tiedän, Dual sanoi ylllättäen ja jatkoi:

- Opin aikamatkailun. Se on hyvin yksinkertaista. Kaikesta, mitä teemme, jää jälki avaruuteen. Aivan samalla tavalla kuin videofilmissä. Voimme liikkua eteen ja taakse. Avaruudessa voit liikkua myös ajassa: se on neljäs ulottuvuus.

- Mutta .... en ymmärrä, selitä lisää, pyysin.

- No, kun palasin takaisin tähdelleni jäi ruumiini hetkeksi autiomaahan. Sieluni palasi heti tähdelle. Matkalla tähdelleni opin taidon matkustaa ajassa. Ensimmäisen kerran palasin ajassa taaksepäin siihen hetkeen, ennenkuin käärme puri minua. Ajattelin, että sieluni olisi helpompi kulkea kehoni kanssa. Joten väistin käärmeen pureman, kaaduin ja hetken kuluttua palasin kehoni kanssa tähdelleni, kertoi Dual.

- Nyt ymmärrän, miksi Antoine ei löytänyt ruumistasi seuraavana päivänä. Palasit siis hakemaan sen, totesin.

Kuva 10. Antoine Saharassa

- Niin, en voinut pahoittaa Antoinen mieltä enää toista kertaa. Minusta oli myös hyvin surullista nähdä, kun Antoine menetti kymmenen vuoden kuluttua lähdöstäni lopullisesti kosketuksensa maahan. Onnettomuuden jälkeen en ole nähnyt Antoinea. Toivon kuitenkin näkeväni hänet pian uudelleen. Aikamatkailu ei ole aina hauskaa, sitä näkee paljon sellaista, mitä ei haluaisi. Haluatko kuulla jotain tulevaisuudesta. Aikuiset ovat edelleen hyvin erikoisia ja joskus hyvin ilkeitä.

- Haluan kuulla, Dual, kerro, vastasin.

 

XXXII

 

- Yritin löytää työtä ja hankkia tietoja ja oppia jotakin uutta kun tapasin kuninkaan ensimmäisellä tähdellä, jossa vierailin, aloitti Dual.

Muistatko Antoine, että kuningas asui tähdellä, jonka nimi on Asteroidi Numero 325. Mainitsen nimen tarkkaan, koska aikuiset ihmiset rakastavat numeroita ja ykstyiskohtia.

Dual kertoi, että kuninkaallle oli erittäin tärkeää, että hänen arvovaltansa säilyi. Kuningas ei sietänyt tottelemattomuutta. Hän oli ehdoton yksinvaltias. Mutta koska hän oli hyvin hyvä, niin hänen käskynsä olivat järkeviä ja kohtuullisia.

Jokaiselta on pyydettävä vain sitä, mitä hän pystyy antamaan. Arvovalta nojautuu ennen kaikkea järkeen, Jos käsket kansaasi hukuttautumaan mereen, niin se tekee vallankumouksen. Hyvällä kuninkaalla on oikeus vaatia kuuliaisuutta, sillä käskyt ovat aina järkeviä.

- On paljon vaikeampaa tuomita itseään kuin muita. Jos onnistut tuomitsemaan itseäsi oikein, niin olet tosi viisas sanoi kuningas minulle kun olin lähdössä tähdeltä, Dual kertoi ja jatkoi:

- Maan kuninkaat - presidentit ja pääministerit eivät vaikuta yhtä viisaalta kuin Asteroidi Numero 325 kuningas. Tiedätkö, että he jopa tappavat omia kansalaisia, jotta he voivat antaa omasta mielestään hyviä käskyjä, joita sitten kansalaiset kuuliaisesti noudattavat.

- Tiedän, vastasin. Sillä olin lukenut pienenä koulun historian kirjoista hävityistä ja voitetuista sodista. Ja jatkoin:

- Monet sodat on aloitettu muka hyvän tekosyyn varjolla. Sillä sotia ei voi koskaan aloittaa ilman hyvää syytä.

- Niin, tiedätkö, että tulevaisuudessa yksi iso sota aloitetaan sen jälkeen kun kaksi isoa lentokonetta törmää kahteen korkeaan taloon. Törmäyksessä kuolee paljon ihmisiä. Ison maan kuningas väittää heti, että toisen maan kuningas on vastuussa tormäyksestä.  Vaateeseen yhtyvät myös muiden maiden kuninkaat ja pääministerit, Dual kertoi.

Kuva 11. Kaksoistorni

Tiedätkä mitä, Antoine? Ihmettelin silloin sitä aika lailla, miten tavallinen törmäys, vaikkakin iso sellainen, voi aiheuttaa muka niin ison sodan.

- Lentokoneissa, jotka törmäävät, on paljon kaikenikäisiä ihmisiä, jopa lapsia. Ja törmäykset ovat tahallisia, jatkoi Dual.

- Niinkö, ihmettelin ääneen ja kysyin:

- Voimmeko tehdä jotain? Kuka voisi estää törmäykset?

Minun kävi silloin kovasti sääli lapsia. Lapset eivät milloinkaan saisi kärsiä isojen ihmisten ilkeistä metkuista.

- Ison maan kuningas voisi estää törmäykset, vastasi Dual.

- Mutta miten?

- Jos kuningas tietäisi etukäteen, voisi kuningas määrätä, että lentokoneet eivät saisi nousta ilmaan. Jos koneet eivät nouse ilmaan. Eivät ne voi myöskään törmätä. Ja ihmiset säästyvät, jatkoi Dual.

- Mutta miten kerromme kuninkaalle? Kuninkaat eivät usko kaikkia alamaisiaan. Eikä ainaskaan vieraan maan alamaisia, epäilin.

Mietimme Dualin kanssa keinoa estää lentokoneiden nousu. Päätimme lähettää kirjeen tämän ison maan kuninkaalle. Kuningasta sanottiin presidentiksi tässä isossa maassa. Koska koneet törmäisivät syyskuussa 2001, päätimme, että kirje lähetettäisiin kolme kuukautta aikaisemmin. Näin presidentillä olisi aikaa estää koneiden nousu.

Meillä oli iso ongelma, Antoine. Uskooko presidentti meitä. Kirjeessä ei voinut mainita Dualin nimeä. Enkä voinut mainita myöskään omaa nimeäni. Minun olisi ollut vaikea selittää tietolähteeni. Ei aikuinen presidentti olisi uskonut, että sain tiedon pikku prinssiltä. Päätimme käyttää saman turkkilaisen tähtitieteilijän nimeä, joka löysi Dualin tähden: Asteroidi B 612.

Kirjoitin kirjeen Riadissa seuraava päivänä valmiiksi. Sovimme, että  kuuden vuoden kuluttua laitan sen postiin jossakin euroopan maassa, jotta kirjeen lähettäjää ei löydettäisi. Olen kirjoittanut kirjeen uudelleen ulkomuistista. Siitä on jo kymmenen vuotta, joten en ole ihan varma muistanko kaiken ulkoa:

Arvoisa Herra presidentti,

kaksi isoa konetta (AA:n lento 11 ja UA:n lento 175) törmää kahteen isoon torniin syyskuun 11. päivänä 2001. Lisäksi yksi kone (AA:n lento 77) törmää Pentagoniin ja yksi kone (UA:n lento 93) törmää kotiisi. 

Kiltti, hyvä presidentti. Estä koneiden ilmaan pääsy, jotta lentäjät, matkustajat ja muut ihmiset säästyvät.

Ahmed Sambaid Aritmencid

Lähetin kirjeen, mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta. Eikä neljäs kone törmännytkään presidentiin kotiin. Tulevaisuus oli ehkä muuttunut matkalla. No, ei törmäys olisi kuitenkaan vahingoittanut presidenttiä, koska presidentti oli matkoilla jossakin, kun koneet törmäilivät.

Törmäyksien jälkeen päätin, etten enää koskaan yrittäisi vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Epäonnistumisesta tuli vain paha mieli. Epäonnistuminen tässä tärkeässä asiassa sai minut entistä enemmän yrittämään löytämään osoitteesi. Halusin kovasti tietää olinpaikkasi.

Aloitin heti marraskuussa kirjoittamaan kirjettä sinulle, Antoine. Päätin kirjoittaa kaiken muistamani pikku prinssin ja minun käymistä juttuhetkistä niin hyvin kuin osasin. Kohtaamisesta oli kulunut jo kuusi vuotta, joten en ole aivan varma olenko muistanut kaiken oikein...